Opintokokonaisuudessa tutustutaan musiikkiterapian eri sovellutusalueisiin, käytäntöihin, taustalla vaikuttaviin teorioihin ja musiikin terapeuttisen soveltamisen mahdollisuuksiin. Musiikin terapeuttiseen käyttöön tutustutaan sekä teoreettisesti, kokemuksellisesti että käytännön työskentelyn kautta. 

Perusopinnot muodostuvat luennoista, demonstraatioista, tapauskertomuksista, oppimistehtävistä, seminaarityöskentelystä sekä kirjallisuudesta. Säännöllinen osallistuminen lähiopetukseen on tärkeää. Opintoihin kuuluu myös itsenäistä työskentelyä oman tutkimuksen ja harjoittelun merkeissä.